Valtakunnan tasolla on jälleen havaittavissa poliittista kuohuntaa. Ja tälläkin kertaa syypää on hallituksen puoliväkisin eteenpäin runnoma hanke. Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki nosti ulostulollaan tikun nokkaan pitkään ja hartaasti vatvotun sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistuksen. En ole itse mikään sote-ekspertti, mutta olen jo kauan suhtautunut äärimmäisen kriittisesti (ja jopa skeptisesti) moniin tämän uudistuksen osa-alueisiin. Kriittisyyteni kumpuaa hyvin pitkälti asiantuntijoiden antamista lausunnoista, sillä oma kompetenssini riittää lähinnä siihen, että perehdyn huolella asiantuntijalausuntoihin ja kaivelen lisätietoa eri lähteistä. Niiltä osin kuin olen kaavailtuihin muutoksiin tarkemmin perehtynyt, olen hyvin pitkälti opposition ja nyt siis myös Elina Lepomäen linjoilla. Esimerkiksi yritysten ansaintalogiikka huolestuttaa itseäni suuresti. Esitetty malli ohjaa palveluntuottajia haalimaan ihmisiä “siipiensä suojaan” agressiivisella markkinoinnilla ja mielikuvamainonnalla sekä työntämään mahdollisimman suuren osan potilaista erikoissairaanhoidon puolelle. Nämä suuntaukset synnyttävät vääjäämättä rahoitusongelman, joka puolestaan kaatuu meidän kaikkien veronmaksajien maksettavaksi.
No niin, seuraavaksi päästäänkin jälleen mieliaiheeseeni. 🙂 Eli siihen, että poliittisten päätösten pitäisi aina perustua faktoihin ja objektiivisesti laadittuihin asiantuntija-arvioihin. Sote-uudistus on tästä asiasta täydellinen vastaesimerkki. Unohdetaan spekulaatiot yritysten ansaintalogiikasta ja keskitytään virallisempaan puoleen eli lainsäädäntöön. Korkein hallinto-oikeus on linjannut, että lakipaketti pitäisi saattaa EU-komission käsittelyyn ennen lainsäädännön voimaantuloa. Tukea KHO:n näkemykselle on antanut myös mm. Helsingin yliopiston eurooppaoikeuden professori. Omasta mielestäni tämän objektiivisempia ja asiantuntevampia mielipiteitä on mahdotonta löytää. Hallituspuolueita nämä(kään) arviot eivät silti ole vakuuttaneet. Sisäpiiristä löytyy ilmeisesti joku vielä suurempi auktoriteetti valmiina kertomaan absoluuttisia totuuksia tästäkin asiasta. Unbelievable. 😐
Se sotesta. Elina Lepomäen ulostulossa soteen ja maakuntamalliin kohdistuva kritiikki on loppujen lopuksi sivuasia. Äärimmäisen tärkeä asia toki sekin. Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että kansanedustaja pystyy kertomaan oman perustellun mielipiteensä ohi puolueen virallisen linjan. Tällaiset julkiset ulostulot vaativat rohkeutta ja kertovat siitä, että henkilöllä on oikeasti jotain painavaa sanottavaa. Mielestäni kritiikkiin pitäisi suhtautua äärimmäisen vakavasti aina, mutta erityisen tärkeää se on silloin, kun kannanotto tulee oman ryhmän sisältä ja vieläpä julkisesti.
Pitäisi ja pitäisi. Palataan todellisuuteen. Mitä puoluetovereilla ja hallituskumppaneilla on sanottavana Lepomäen ulostuloon liittyen? “Oletukseni on, että yhteistä sopimusta noudatetaan.” “Lähdemme siitä, että pidämme kiinni sopimuksesta.” Niin. Itse asia ohitetaan täysin ja puhutaan ainoastaan sopimuksista. Tässä kohtaa itselläni alkaa läikkyä yli. Mikä tässä oikein on keskiössä? Se, että tartutaan ongelmiin ja tehdään lopulta hyviä päätöksiä vai se, että ongelmat painetaan maton alle ja pidetään kiinni aiemmin tehdyistä sopimuksista hinnalla millä hyvänsä? Unbelievable again. 😐
Edellä mainituista sopimuksista siirrytäänkin sitten sujuvasti vielä yhteen itseäni hiertävään asiaan eli politiikassa vallalla olevaan ryhmäkuriin. Ehdin jo ihan aidosti ilahtua Lepomäen rohkeudesta ja ehkä jopa toivoin hiljaa mielessäni sen aloittavan jotain suurempaa ja pysyvämpää murrosta valtakunnan politiikassa. Elina Lepomäki on kuitenkin ainakin omasta mielestäni hieman enemmän kuin pelkkä “rivikansanedustaja”. Mutta niin vain kokoomus laittoi tämänkin sooloilijan hyvin nopeasti aisoihin (ainakin jollain tasolla). Minä en ymmärrä enkä hyväksy tällaista ihmisen oman mielipiteen rajoittamista. Armeijan kriistilanteessa sooloilulle ei ole sijaa, mutta nyt puhutaan kansan edustamisesta. Nämä henkilöt ovat luottamustoimissa omien näkemystensä vuoksi, eivät toimeenpanemassa pienen piirin tekemiä sopimuksia. Lisäksi olen sitä mieltä, että ryhmäkuria ei edes pitäisi tarvita politiikassa mihinkään. Päätösten tulee olla sellaisia, että suurin osa päätöksentekijöistä on niiden takana ihan omasta vapaasta tahdostaan. Jälleen kerran – kaiken perusta on se, että päätösten pitää perustua faktoihin. Mikäli faktat ovat kunnossa ja kaikki ovat samaa mieltä pohjatiedoista, niin eroja ihmisten välillä syntyy ainoastaan erilaisten arvomaailmojen perusteella. Tässä kohtaa taas saman puolueen edustajilla luulisi olevan sen verran yhteneväinen ajattelumalli, että poikkeamisille ei ole isoa tarvetta. Toimintakykyinen päätöksentekoelin toki vaatii myös joustoa ja kompromisseja. Aina ei voi pitää jääräpäisesti kiinni omasta näkemyksestään ja arvomaailmastaan. Tässäkin asiassa haluan kuitenkin uskoa päättäjien sisäsyntyiseen fiksuuteen. Ihmiset, jotka on valittu päättämään yhteisistä asioista ymmärtävät tämän kokoluokan asiat itse eikä kenenkään tarvitse “pakottaa” heitä samaan muottiin rangaistuksen uhalla. Päätöksenteon pitäisi 2010-luvulla perustua aivan johonkin muuhun kuin uhkailu-kiristys-lahjonta -kolminaisuuteen.